Olen vihdoin ymmärtänyt, että tämä painonpudotushomma tulee viemään aikaa. Paljon aikaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu siltä, että voin hyväksyä hitaamman tahdin pudottaa massaani. En pysty, enkä halua kieltäytyä kaikesta hyvästä. Haluan rajoittaa syömisellä elämääni vain vähän ja edetä pienin askelin. Niin pienin, että kun jonain päivänä lopetan projektin ja siirryn painonhallintaan, se onnistuu ilman pelkoa välittömästä lihomisesta vanhoihin lukemiin. Jos olen vuoden päästä laihtunut 10 kiloa, olen enemmän kuin tyytyväinen.
Asiasta ihan toiseen. Olen tehnyt tänään jotain sellaista, joka on ihan luonteeni vastaista. Olen ollut joululahjaostoksilla! Minulla on neljä kummilasta ja kahdelle löytyi kirjakaupasta kivat kirjat lahjaksi. Ensi viikolla jatkan lahjakierrosta. Päätin, että tänä vuonna ei tule paniikkia. Inhoan tungosta ja sen välttäminen joulun aikaan on lähes mahdotonta kaupoissa. Ja sitäpaitsi, tiedän, että olen joulun aikaan ihan pee aa näiden opiskelukuvioiden takia, joten on yksi murhe vähemmän.
Paitsi että, pieni väliaikainen rahattomuus on aika pieni murhe. Luin jostain, että jos ihmisen ainoa murhe on raha-asiat, ovat asiat silloin oikeastaan aika hyvin. Ja se on totta. Minulla on ihana poika, perhe ja ystävät. Vakituinen ja mieluisa työ, oma kaunis koti, välttämätön (paha) auto ja ennen kaikkea, olen terve. Ja lapseni on terve. Lisäksi pääsin opiskelemaan alaa, joka kiinnostaa minua. Olen monella tapaa etuoikeutettu. Yritän muistaa tämän pikkujoulujen aikaan, kun ei ole varaa lähteä pippaloimaan!
Ja vaikka nyt muka olen hyväksynyt, että laihdutusprojekti vie aikaa, olisi hemmetin kiva olla aikas paljon hoikempi pikkujoulujen aikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti