Olin tänään elokuvissa katsomassa Kaurismäen Le Havren. Joka kerta hyvän elokuvan ja kahvilassa istuskelun jälkeen tunnen olevani vahvasti kiinni elämässä. Siis siinä elämässä, joka alkaa kotini seinien ulkopuolelta. Lapsi on kaikkeni ja nautin kotona olosta, eikä useinkaan edes harmita, etten juurikaan pääse minnekään menoihin. Mutta on kiva nauttia hetken aikuisten seurasta ja ohjelmasta, nuuhkia ilmaa kaupungilla, kävellä kepein askelin ja palata kotiin mitä mainioimmalla tuulella.
Varasin tänään myös liput teatteriin marraskuulle ja parin viikon päästä olen menossa oopperaan, jossa ystäväni esiintyy. Kirjastosta on varauksessa pari hyvää kirjaa ja iltaisin pakerran opintojen parissa. Huomenna menen myös pikaisesti piipahtamaan kirjamessuilla ennen kuin haen poikaseni päiväkodista. Kyllä, joskus kun pääsen töistä aikaisin, en syöksy suoraa päätä päiväkotiin, varsinkin kun lapsi nukkuu vielä päiväunia, vaan käytän ajan itseeni. Taas kerran, tunnen olevani kiinni elämässä, vaikkakin paljolti kotisohvalta käsin. Vaikka ihmisen ei työn ja perheen lisäksi tarvitse saada mitään muuta aikaiseksi, nautin siitä, että en vain möhjää sohvalla viltin alla, elämän vilahdellessa tv-ruudun väärällä puolella.
(Sauna)kulttuuria on sekin, että olen varannut pienelle perheellemme vakituisen saunavuoron. Perjantaisin viikonloppumme alkaa klo 17, kun hipsimme pillimehut korissa alakerran saunaan. Kuudelta kiipeämme portaita rentoina ja raukeina takaisin kotiin, syömme jotakin hyvää iltapalaa ja pelaamme vaikka muistipeliä. Enää perjantait ei ole Prisman jonossa seisomista, siivoamista, väsynyttä touhua ja sen odottamista, että saisi lapsen nukkumaan. Viikonlopuksi lähdemme mummolaan ja poikkeuksellisti vasta lauantaina, koska en halua jättää perjantain saunailtaamme väliin!
Iloja ja runsaita kiloja, niistä on tämä ja tulevat viikot tehty. Kilojen karkotus alkaa taas heräillä uuteen eloon, toivottavasti saan tännekin jotain raportoitavaa.
Syysiloa, monen monta kiloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti