Syyskauden opinnot alkavat olla onnellisesti ohitse ja kaikki esseet ynnä muut on palautettu, melkein ajallaan! Huh huh, miten huojentava tunne. Olen koko syksyn tehnyt opintojuttuja iltaisin puoli yhdeksän jälkeen aina puolille öin. Siitä seuraa se, että olen nukkumaan mennessä väsynyt, mutta aivot käyvät ylikierroksilla ja nukahdan aika myöhään. Ja aamulla kello soi kuuden jälkeen. Rentoutuslevyn kuuntelu auttaa nukahtamaan nopeammin, mutta aina en jaksa sitäkään kuunnella. Eräänä iltapäivänä vanhempani hakivat lapseni tarhasta ja jäin työpaikalle kirjoittamaan opiskelujuttuja valoisaan päiväaikaan, aina iltaan asti. Mikä ero työskennellä virkeänä päivällä verrattuna illan pimeisiin tunteihin. Päivällä teen tunnissa sen, mihin illalla menee kolme tuntia... Mutta olen kyllä ihan pikkuisen ylpeä itsestäni, että olen pystynyt tähän (siitäkin huolimatta, että kiireisimpään saumaan osui viikko, joka alkoi lapsen flunssalla, sitten päiväkodista saadulla lapsen täitartunnalla ja päättyi komeasti saamaani vatsatautiin ja tästä seurasi se, että seuraavan viikon olin niin kuollut, että jaksoin vain tuijottaa televisiota).
Painoakin olen saanut pois sellaiset neljä kiloa. Viimeiset pari viikkoa painonpudotus on polkenut paikoillaan, mutta toisaalta olen tietoisesti valinnut pudotusvauhdin, johon mahtuu suklaan popsimista! Pikkujouluista olen nauttinut, syönyt ja juonut. Juuri kun ajattelin, että vähän ehkä laihdutus jo näkyisi, eräs 10- vuotias tyttö kysyi, olenko raskaana... En ole, olen vain vähän paksu.
Pikku apulaisen kanssa on koristeltu jo pieni (muovi)kuusi, laitettu jouluvalot, leivottu pipareita, pidetty pikkujouluja isoille ja pienille ystäville ja keitetty kattilakaupalla riisipuuroa.
Lapsen päiväkodissa on pian joulujuhla ja ehkä paras joululahjani on, kun lapsi esittää kotona runoa, joka taitaa kuulua juhlan ohjelmistoon:
Hiipii viisi tonttua
tähtitaivaan alla.
Loistaa kaksi kynttilää
tuvan akkunalla.
Joulukuusi koristeltu
äiti puuron keittää.
Lunta sataa hiljalleen
voi kauas huolet heittää.
Joulun pienet kulkuset
kilkkaa heleämmin.
Vaikka paukkuu pakkanen
on sydämessä lämmin.
Nyt voi joulu tulla!
Moikka!
VastaaPoistaMä eksyin sun blogiin ja oli pakko tulla kommentoimaan, että meillä on hyvinkin samoja ajatuksia. :) Olen siis myös yh, eikä tämä minustakaan ole mitenkään erityisen rankkaa. :)
Tervetuloa kurkkimaan blogiini!