maanantai 2. syyskuuta 2013

Yksi ei voi olla kaksi

Olen ollut muutaman viikon sairauslomalla uupumisen takia. Kun kamelin selkä katkeaa, on pysähdyttävä pohtimaan omaa elämää ja oloa. Nyt olen jo helpottunut, että näin kävi, sillä ilman pysähdystä en olisi tullut oivaltaneeksi mitä tulevaisuudelta toivon ja minkälaisia ratkaisuja oma ja lapseni hyvinvointi edellyttävät.

Olen ollut näennäisen rento, mutta todellisuudessa olen suorittanut suorittamasta päästyäni ja ottanut paineita asiasta jos toisesta. Vähempikin riittää. Jos ei osaa rentoutua, sitä pitää opetella. Opetella tekemään yhtä asiaa kerrallaan, opetella keskittymään ja ottamaan rennosti.

Totaaliyksinhuoltaja on yksin huoltajana. Ja se riittää. Yksi ei voi olla kaksi, sen olen nyt vasta itselleni myöntänyt. Minä en voi olla lapselleni sekä äiti että isä. Riittää, että olen äiti.

Yksinhuoltajan jos kenen olisi pidettävä huolta jaksamisestaan. Äidiksi tulo on ollut mahtavinta mitä minulle on sattunut, mutta siinä samassa olen unohtanut itseni. Olen pitänyt niin kovin huolta lapsestani, että olen unohtanut itseni. Pitkästä, pitkästä aikaa olen lähtenyt lenkille, kävellyt metsässä ja opetellut hengittämään syvään.

Pienen hengähdystauon aikana olen myös oivaltanut, että etsimäni unelmakoti ei olekaan se, mitä sen luulin olevan. Tästä toivottavasti saan pian kertoa lisää!

Nyt on taas helppo hengittää ja elää. Ihana syksy on täällä.




1 kommentti:

  1. Tsemppiä! Jokaiselle totaaliyhärille olis kyllä tollainen pysähdys paikallaan. Omalla puurtamisella syö loppupeleissä kuitenkin omaa jaksamista ja lastenkin hyvinvointia.

    VastaaPoista